sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Achtung Kinder

Saavuttiin Jarin kanssa Linziin perjantaina 23.9. n. klo 10:30. Vähän jännättiin onko Patrick vastassa, kun ei ollut edellisen päivän jälkeen laittanut mitään kuittausta meidän sähköpostista. Yhdentoista maissa puhelin kumminkin soi ja tavattiin. Patrick on 22-vuotias kaveri, joka opiskelee toista vuotta tietotekniikkaa Hagenbergissä ja toimii myös kv-tutorina. Patrick vei meidät autolla Hagenbergiin, joka on noin 20 km Linzistä. Bussillakin kuulemma pääsee ja matka kestää n. 30 minuuttia. Kahdentoista aikaan saavuttiin koululle, josta käytiin kuittaamassa avaimet asuntoon ja täyttämässä pari lomaketta. Hieman yllätyksenä tuli, että Jarin kanssa asutaan samassa huoneessa, vaikka käsitin, että koulu nimenomaan ei majoita samaa kansallisuutta olevia samaan asuntoon. Pienen virkistäytymisen jälkeen Patrick lähti näyttämään paikkoja . Koululla on muutama rakennus, mutta vähän hankala vielä sanoa kuinka paljon eri tiloja on. Koulussa on kuulemma kuitenkin n. 1500 oppilasta, joten voisi kuvitella, että luokkia muutama on. Vieressä on it-alan yrityksiä, jotka ilmeisesti työllistävät oppilaitakin opiskelun ohella. Kylää käytiin katsomassa ja eihän se mikään älyttömän iso paikka ole. Erilaisia liikkeitä on jonkin verran kylänraitin varrella, mutta ainakin maisemat ovat hienot. Bussissa Salzburgin kohdalla oli komeita vuoria ja pohjoiseen mennessä alkoi tuntua, että onko täällä se paikallinen Pohjanmaa, mutta on täälläkin sentään korkeuseroja.
Perjantai-iltapäivänä käytiin kaupassa ja etsimässä pankkiautomaattia, joka jäi löytymättä. Takaisin kämpille tullessa huomattiin, että asunnossa ei ole uunia eikä mitään keittiötarvikkeita. Pakastepizzojen paistamisessa oli siis pieniä vaikeuksia. Pikanttina yksityiskohtana huomautettakoon että, kuten Saksassa usein (oman suppean kokemuksen perusteella), myöskään Itävallassa ei näytä Visa Electron käyvän maksuvälineenä, joten pientä jännitystä oli illalla rahattomana ja nälissään.
No hope, no life, just pain and fear
No food, no love, just greed is here

(Iron Maiden - Childhood's end)

Ajateltiin, että täällä ei viikonloppuna tietystikään ole mikään auki. Hauskasti nettiä ei voinut myöskään aktivoida, koska opiskelijanumeroa ei pystynyt saamaan paikallisen kv-koordinaattorin (Christina) lähdettyä jo kotiin. Viikonloppu lähti siis hyvin käyntiin.
Lauantaina löytyi pankkiautomaatti ja kaupatkin olivat vielä auki, joten toivo selviytymisestä heräsi. Paistinpannun ja viiden vauvalusikan(hei, ei ollut muita) ostamisen jälkeen ainakin jotain pystyi
kokkaamaan. Sunnuntaina käytiin Jarin kanssa kävelemässä lähiseudulla ja valokuvaamassa.

Maanantaina saatiin Christina kiinni ja tätä myötä opiskelijakortti sekä kysyttyä asioita. Christinan toimistosta sai myös sekalaisia astioita, joten sekin ongelma ratkesi. Tarkoituksena oli avata pankkitili tiistaina, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun pankki oli tiistaina ja keskiviikkona kahteentoista asti auki ja muina päivinä kahdeltatoista kahden tunnin paussi. En tiedä mikä siesta täällä silloin on, muissakin liikkeissä on samaa näkynyt. Torstaina piti käydä ilmoittautumassa opiskelijaksi ja vahvistamassa kurssivalinnat. Samalla tavattiin Markku, joka on siis kolmas suomalainen täällä, tosin Lappeenrannasta. Kurssivalinnat eivät tietystikään voineet sujua helposti vaan kaksi isompa kurssia (C++/Bada ja Mobile Games) menivät kivasti vähän kaikkien muiden kurssien päälle. Pohtimisen jälkeen heivattiin Moble Games mäkeen, koska C++ alkaa vasta loppusyksystä, jolloin osa muista kursseista on jo loppunut. Lopputuloksena olisi tulossa 31 tai 32 opintopistettä, riippuen yhdestä projektikurssista, joka ängettiin vielä mukaan. Vähän projektinhallinnasta sai jo tarpeekseen viime vuonna, mutta katotaan. Kursseja ei hirveän hyvin saa hyväksiluettua, mutta samapa tuo. On kai niitä sitten aikaa Suomessa tehdä-
Perjantaina oli orientaatiopäivä missä kv-tutorit ja Christina kierrättivät vaihtareita ympäri tiluksia ja kertoivat asioita. Aika moni täällä näyttäisi olevan tekemässä master's degreetä eli maisterinopintoja tai mikä tällä alalla sitä vastaakaan. Muutama tyyppi on kuitenkin ilmeisesti samoja kursseja tekemässä mitä mekin. Illan lopuksi käytiin vielä syömässä paikallisessa raflassa.
Viikonlopuksi ei ollut sen kummempia suunnitelmia, mutta kuultiin jotain meininkejä olevan tulossa. Suurin osa vaihtareista oli lauantai-iltana paikallisessa Eiskellerissä "Oktoberfesteillä" eli iltama, jossa teemana oli tämä jalo tapahtuma. Sunnuntai taas meni jalkapalloa pelatessa ja lukujärjestystä tarkastaessa. Ensi viikolla se sitten alkais, ihan hyvä saada jotain rutiinia. Katellaan miten noita opintopisteitä sitten tulee. Viikonlopun jälkeen kuitenki odotukset nousivat, että hyviä hetkiä olis tulossa.

2 kommenttia:

  1. Moikkelis

    Onpas hienoja kuvia, ovatko ihan itse otettuja? Hyvä meininki tuntuu olevan kaiken kaikkiaan enkä tarkoita sitä Visa Electron-juttua. Se kortti ei sitten toimi missään.

    Nykyään ei tarvitse itse matkustaa lainkaan, voi lukea blogeja ja seikkailla StreetViewin kanssa paikan päällä. Siellä Linzissä en kyllä ole sitä vielä testaillut.

    Tsemppiä opiskeluun ja oleiluun!
    Silja

    VastaaPoista
  2. Juu kyllä on itse otettu. En ole kaksinen valokuvaaja, mutta ehkä pari hyvääkin otosta tuli. Linz on itseltäki vielä tutkimatta. Kiitoksia!

    VastaaPoista