maanantai 26. syyskuuta 2011

Gut, besser, Paulaner


Kaksi päivää Oktoberfestiä takana. Olihan tuo yhdenlainen kokemus. Keskiviikkona aluksi hämmensi kun alueella oli älyttömästi kaikenlaista peli-, ruoka- ja matkamuistokojua ja vähän alkoi miettimään, että oon kuullu vähän juttua, että oluttakin täältä saisi. Jonkin aikaa kierreltiin kunnes mentiin yhdelle teltalle. Festillähän on siis kuusi paikallista panimoa myymässä tuotteitaan teltoissa eli kaikilla panimoila on pari omaa telttaa alueella. Teltta on tosin hieman harhaanjohtava käsite, sillä kyseessä ovat isot rakennukset, jotka ovat siis ihan puusta tehty.
Sisällä on hemmetisti pöytiä, porukkaa ja ääntä. Teltoista pystyy myös varaamaan pöytiä ja sisällä alkoikin tuntumaan, että onko täällä niitä varaamattomiakin pöytiä jossain. Jonkin verran niitäkin on, mutta vapaiden paikkojen löytäminen on vähintäänkin haastavaa. Kuulimme että tyylinä on kysyä onko tilaa esim. kahdelle ja päästä vaikka pöydän päähän, josta pystyy hivuttautumaan sitten pikku hiljaa keskemmälle. Tilaamista arvuuteltiin, kun tiskiä ei näkynyt ja tarjoilijat laukkasivat edestakaisin. Ajatus oli kyllä siitä, että pöytiin täällä vissiin tarjoillaan, mutta kun istumaan ei päässyt niin alkoi vähän epäilyttämään. Mentiin sitten ulkopuolelle terassille, jossa sielläkin oli ihmistä kuin pipoa, mutta pari vapaata paikkaa löytyi. Ehkä kymmenen sekuntia ehdittiin olla paikallaan, kun tarjoilija tuli kysymään "Zwei Bier, ja?".

Illalla vielä oli hauska sattuma, kun samassa pöydässä istuvat naiset keskusteluamme kuunneltuaan kysyivät suomeksi, että ollaanko suomalaisia. Kyseessä oli äiti ja tytär, joista jälkimmäinen oli asunut 13 vuotta Münchenissä. Ei se ehkä niin suuri ihme ole noin isossa tapahtumassa törmätä muihin suomalaisiin, mutta siinä vaiheessa kun selvisi, että tämän äidin aviomies on samalta pieneltä paikkakunnalta mistä itse tulen ja olivat paljon viettäneet aikaa siellä, niin hymähdeltiin puolin ja toisin. Torstaina alettin miettimään seuraavan päivän siirtymää Linziin. Junalippu olisi 50 €, mutta jos halvemmalla pääsisi, niin aina parempi. Saksalaisen tutun kanssa vaihdoin ajatuksia Facebookissa ja selvisi, että bussi tai kimppakyyti voisi olla ihan hyvä idea. Bussiin sitten päädyttiin ja parikymppiä säästettiin (kiitos Katja).

Lauantai-iltakin sujui tutuissa merkeissä festivaalialueella, bratwurstia ja brezeliä kitusiin. Tavoitteena oli tällä kertaa päästä telttaan sisälle istumaan, mutta haaveeksi jäi. Ehkä ensi kerralla sitten.

Yhteenvetona oli kyllä hemmetin hauskat kaksi päivää. Voin kuvitella, että kaikki ei hirveästi innostu vastaavista massatapahtumista, mutta itse tykästyin. Ens vuotta siis odotellessa. Paulanerin terassilla on aina tilaa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Ylipainostavaa

Joku voisi sanoa, että eilisilta meni taas hieman säätämiseksi. Olin ollut äärimmäisen järjestelmällinen ja tehnyt kattavan listan tavaroista, jotka täytyy ottaa mukaan. Ikävä kyllä unohdin, että tavaroilla on myös tilavuus ja massa. Ensimmäisen pakkausyrityksen jälkeen olin musertunut. Mm. kitara, jonka mukaan ottamista olin pisimpään puntaroinut (en valitettavasti sanan varsinaisessa merkityksessä) yllätti painollaan. Lisätään tähän vielä yhtäaikainen huoneen siivous uutta vuokralaista varten, niin hymy oli herkässä. Lopulta muutaman tavaran jättämisen jälkeen arvioin, että paino on tarpeeksi lähellä sallittua 20 kiloa. Pääsin vihdoin sänkyyn ja tunnin virkistävien yöunien jälkeen oli aika herätä valmistautumaan.

Klo 4:15 taksiin, Jari kyytiin ja kentälle. Totuuden hetki koitti matkalaukkujen punnituksessa. Pakaasi hihnalle, katse vaakaan. Katum, 25,9 kg. Jooooh, onneksi Jarilla oli alipainoa, niin katsoivat läpi sormien. Pitää vähän funtsia sitten paluulentoa. Lento Berliiniin lähti klo 6:40 ja siellä oli n. parin tunnin odotus. Sieltä Müncheniin, jossa oltiin perillä vähän myöhässä n. yhdeltätoista. Siitä S-Bahnilla Meininger-hostelliin, jossa suihkuun ja vaatteiden vaihto.

Tällä hetkellä ollaan hostellin aulassa ja kohta pitäisi lähteä Festeille. Vähän kyllä jo suuta kuivaakin. Porukka on kyllä hyvin menossa mukana, sen verran on näkynyt näitä perinteisiä asuja miehillä ja naisilla. Täytyy laittaa omaa kuvamateriaalia, kun sitä kertyy, mutta sitä odotellessa vähän fiilistelyä:

maanantai 19. syyskuuta 2011

Pohjustusta

No niin, tästä tämän pitäisi lähteä. Blogin tarkoituksena on kerätä yhteen paikkaan tapahtumat vaihto-opiskelujaksostani Itävallassa syksystä 2011 kevääseen 2012. Perinteisesti olen ollut laiska pitämään päiväkirjaa, mutta yritän skarpata nyt vähän. Tämä eka postaus on myös jonkinlainen testiviesti, että näkee vähän Bloggerin toimintaa. Blogin ulkoasu tulee luultavasti vielä muuttumaan ajan mittaan, muokkausvaihtoehtoja on kuitenkin sen verran paljon, että näin alkuun laitoin vain jonkinlaiset asetukset. Blogitekstejä on myös mahdollisuus kommentoida. Laitoin kommentointimahdollisuuden kaikille vieraille, jos joku tuttu/sukulainen haluaa jotain kirjoittaa rekisteröitymättä, mutta täytyy katsoa toimiiko se näin ihan ok. Jos siis haluat kommentoida, niin laita mielellään nimimerkiksi vaikka etunimi (eli valitse kommentin tekstin jälkeen "Kommentti nimellä" -valikosta "Nimi/URL-osoite" ja siihen jokin nimi), jos tunnen sinut. Näin on vähän hajua kenelle vastaa. Mielellään tosiaan vastaan kysymyksiin.

Pohjatietoa: lähden siis Itävaltaan Erasmus-vaihtoon 21. syyskuuta. Orientaatiopäivä on syyskuun lopussa ja lukukausi alkaa lokakuun alussa. Tulen takaisin ensi vuonna joko tammikuun lopussa tai helmikuun alussa, riippuen suoritettavista kokeista. Kohdekoulu on Fachhochschule Oberösterreich, jossa opiskelen tietotekniikkaa englanniksi Hagenbergin kampuksella. Hagenberg im Mühlkreis on siis itsessään pikku paikka, mutta siellä on jostain syystä ilmeisesti it-alan yritysten keskittymä eli jonkinlainen paikallinen Piilaakso kuulemma. Onneksi lähellä on kuitenkin Linzin kaupunki, ettei ihan näivety.


Näytä suurempi kartta

Syy juuri Itävaltaan lähtöön on saksan kielen petraus. Opiskelu Saksassa kariutui Metropolian sikäläisten englanniksi opettavien partnerikoulujen vähyyteen. Puhun kyllä saksaa kohtalaisesti, mutta en usko, että pystyisin opetusta seuraamaan. Mukaan lähtee myös yksi luokkakaveri Jari, jolla on sama syy lähtöön. Näin laajemmin lähdön syynä on kätevä mahdollisuus lähteä pitemmäksi aikaa ulkomaille asumaan ja tavata uusia ihmisiä eri kulttuureista. Eli hillitöntä bailaamista 24/7.

Valmistelut alkavat pikkuhiljaa olla tehtynä, toki koko ajan on tunne, että jotain unohtaa. Learning agreement, eli lomake johon suoritettavat kurssit merkitään ja jonka opettaja hyväksyy tutkintoon kuuluvaksi, on päivittämättä, mutta syynä on epätietoisuus lopulta toteutuvista kursseista. Järkevältä tuntuisi tehdä lomake sitten kun näkee mitkä kurssit loppujen lopuksi saa valittua. Huomenna pitäisi saada varmistus onko tämä ok. Rästissä olevat hommat ovat vain huoneen siistiminen uutta vuokralaista varten ja pakkaaminen, joka jää tiistaille. Keskiviikkona lähtee lentokone klo 6:40 Müncheniin, jossa vietetään pari päivää Oktoberfestillä. Tästä sitten Itikseen varmaan junalla, jossa ehtii vähän asettua ennen koulun alkua.

Yritän tosiaan melko säännöllisesti päivitellä tänne kuulumisia, mutta saa nähdä onko tämän mammuttiviestin jälkeen takki tyhjä ja tulevat merkinnät yksi tai kaksi lausetta

Testataan toimintoja vielä laittamalla loppuun klassinen matkakuumebiisi eli Madventuresista tuttu Adam Strangen Traveller (joka tosin on versio Vangeliksen Alphasta):