Kuudestoistaosatauko

Hola amigos. Viimeisimmät pari viikkoa on ollu aika kiirettä. Java-peliprojektista saatiin alfaversio ulos. Kyseisessä versiossa on siis vain yksi kenttä, mutta pelimekaniikka toimii kuitenkin pääpiirteissään, joten sisällön lisääminen on enää se juttu mikä pitää tehdä. Tuolla versiolla pääsee kuitenkin tuon peliprojektikurssin läpi eli sen puolesta ei tarvi stressata. Shader-kurssin projektista piti palauttaa perjantaihin mennessä väliversio. Tuolla kurssilla ollaan siis oltu melko pihalla, joten oli uskomatonta, että saatiin jonkinlainen ohjelma jopa kasaan. Teoriassa jos tuota saa eteenpäin, niin voi olla jopa kurssi läpi ja silloin kyllä puhutaan ihmeestä. Muutakin palautettavaa oli yllin kyllin, joten vaivaa sai nähdä.

Normaalisti viikonlopun tullessa olisi voinut vähän huokaista, mutta ei tällä kertaa. Oltiin ilmoittauduttu Jarin ja Markun kanssa jo aiemmin Game Jam -nimiseen tapahtumaan, joka järjestetään vuosittain, mutta ensimmäistä kertaa täällä. Tapahtuman ideana on pienessä tiimissä kehittää peli 36 tunnissa annetusta aiheesta. Haastavaa, mutta kiinnostavaa. Joukkueemme oli nimeltään asiaankuulumattomasti, mutta mahtipontisesti Konttisen vasarateatteri. Perjantai-iltana saimme tietää aiheen "Dude, where's my super powers?" eli "Jätkä, missä mun supervoimat?". Tehtiin pientä suunnitelmaa illalla, mutta ei mitään perinpohjaista. Pelin juoni on seuraava: Teräsmieheltä näyttävällä supersankarilla on mennyt ilta pitkäksi kryptoniittijuoman parissa ja seuraavana aamuna särkee päätä. Kuuleman mukaan se lähtisi sillä, millä on tullutkin eli sankari lähtee keräämään lisää kryptoniittia. Pelin ideana on väistellä punaisia kryptoniitteja ja kerätä vihreitä. Peli päätettiin tehdä Microsoftin XNA Frameworkilla. Lyhyesti sanottuna ohjelmointikieli oli C# ja tuo Framework mahdollisti käytännössä sen, että pelilogiikka oli tietyllä tavalla kasassa jo alussa eli aikaa saattoi käyttää muuhun. Tekemistä oli kyllä siltikin riittävästi eli ei tuossa mistään valmiista lähdetty liikkeelle. Bonarina ainoa joka tiesi enemmän XNA:sta oli Markku, joka oli tehnyt yhdelle kurssille pelin sillä. Olin vähän skeptinen alussa, koska 36 tuntia on aika lyhyt aika uuden tekniikan opetteluun, mutta loppujen lopuksi hyvinhän tuo meni.

Lauantaina tuli koodailtua enemmänkin. Aamupäivällä aloitettiin ja yöllä lopeteltiin. Ei tuo kumminkaan mitään hampaat irvessä vääntämistä ollut vaan rentoiluakin oli mukana. Sunnuntaina aloitettiin puolenpäivän pintaan ja ehkä kuuden-seitsemän maissa oli valmista. Tämän jälkeen testailtiin ja sopivasti n. puoli tuntia ennen deadlinea paljastui aika fataali vika, joka jäädytti pelin tietyssä tilanteessa. Haarukoitiin vähän ja jonkinlainen ratkaisu saatiin aikaan eli pitäis olla ihan ok. Joukkueita oli yhteensä seitsemän ja kaikki saivat jotain aikaan. En edes vedä kotiin päin kun sanon että musta meidän peli oli kyllä siitä paremmasta päästä. Oli kyllä mielenkiintoinen tapahtuma, lyhyt aikaraja asetti haasteita, mutta meillä oli järkevän kokoinen projekti, jonka sai yllättävän kivuttomasti vietyä loppuun. Tästä näette videon pelistä:


Ja tässä tyytyväinen joukkue ryhmäpotretissa:

Viimeiset kouluhommat, joiden deadline oli tämän vuoden puolella, on saatu palautettua eli ihan hyvä fiilis. Huomenna perjantaina lähtee kone Wienistä Suomeen ja 4. tammikuuta takaisin. Joululomalta heitän ehkä jotain päivitystä.

Tämän myötä:
Frohe Weihnachten!

KZ Mauthausen

No niin, ehkä nyt sais aikaseksi kirjoittaa sen blogitekstin runsaat pari viikkoa sitten tapahtuneesta ekskursiosta, mistä oon jo kahdesti maininnut. Olin lukenut aikaisemmin, että Mauthausenissa, ehkä n. 30 kilometriä Linzistä, oli ollut keskitysleiri. Tämä palasi taas myöhemmin mieleen ja ehdotin Jarille ja Markulle vierailua sinne. Lauantaiaamupäivänä lähdettiin läheiseltä Pregartenin juna-asemalta Linziin, josta puolestaan kohti St. Valentinia junalla. Siellä puolestaan junan vaihto paikallisjunaan ja Mauthauseniin. Vaihtoja joutui odottamaan jonkin aikaa ja sen takia matka kesti.

Perillä Mauthausenissa lähdimme suunnistamaan Mauthausen Memorial -kylttien avulla, mutta kuten aiemminkin, tuli tälläkin matkalla yllätyksiä. Olin ymmärtänyt, että St. Valentinin asemalta olisi kävelyä viisi kilometriä tai vaihtoehtoisesti voi mennä junalla. Eiii välttämättä. Myöhemmin selvisi, että ko. matka olikin Mauthausenin aseman ja leirin välinen etäisyys. Onneksi emme tätä silloin tienneet, patikoimme sinnikkäästi, vaikka alkoikin epäilyttämään oikea suunta, kun kyltit loppuivat.

Uurastus kuitenkin palkittiin ja saavuimme leirille sellaiseen aikaan, että aikaa kiertelyynkin vielä oli ennen sulkemisaikaa. Lainaus Wikipediasta: "Alun perin alueella sijainneesta yksittäisestä leiristä Mauthausen laajeni ajan mittaan yhdeksi Saksan hallinnoiman Euroopan suurimmista työleirikomplekseista". Leirin alue oli iso ja ilmeisesti suuri osa työstä tehtiin läheisellä kivilouhoksella. Kassalta saatiin radiopuhelimen oloiset laitteet, joilla pystyi kuuntelemaan aina tietyissä kohdissa selostuksen. Karu paikkahan tuo oli, siellä on ilmeisesti ollut ihan leirienkin mittapuulla kovat olot. Vankeja on tapettu työllä tai sitten kaasukammiossa. Leiristä ei tosiaan kuultu keneltäkään vaan se löytyi sattumalta, ei tosin sinänsä ihme ettei tuo nyt ensimmäinen puheenaihe ole. Niin ikävää kuin onkin, niin historiaa tuo kuitenkin on siinä missä muukin ja kannatti ehdottomasti käydä.

Pimeys alkoi laskeutua kun lähdettiin kävelemään poispäin. Yllättäen matka oli yhtä pitkä kuin mennessäkin ja alkoi tuntumaan jo jaloissa. Sopivasti junaa sai odottaa vielä tunnin ja alkoi taas tuntumaan, että perille ei tulla pääsemään. Matka meni kuitenkin ongelmitta, aikaa vain kului.

Reissuun meni aikaa, mutta oli vaivan arvoista. Tuommoinen vierailu kumminkin havainnollistaa historiaa, vaikka sitä siltikin on vaikea tajuta. Toivottavasti joku reissu tulee täällä vielä tehtyä ennen kuin loppuu vaihto.

Välitila

Pahoittelen, että on taas kestänyt blogin päivityksessä. Vähän on laiskottanutkin, mutta pääsyy on kouluhommat, jotka ovat vieneet aikaa reippaanlaisesti. Tällä viikollakin on haasteita vähintäänkin kiitettävästi, täytyy toivoa että saa hoidettua ne. En kerro tässä sen pitemmin, tuleva päivitys kertoo ekskursiosta, jonka teimme Markun ja Jarin kanssa pari viikkoa sitten. Seuraava kuva antaa vinkkiä.